Uudistettu alkoholilaki tuo Suomeen uusia sääntöjä alkoholijuomien toimituksiin. Muutoksen myötä käyttöön tulee toimituspassi, joka liittyy alkoholijuomien toimittamiseen ja luovuttamiseen kuluttajille.
Alkoholilain mukaan toimituspassin voi myöntää seuraava koulutuksen järjestäjä tai oppilaitos:
ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitettu koulutuksen järjestäjä
vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu oppilaitos
ammattikorkeakoululaissa tarkoitettu ammattikorkeakoulu
yliopistolaissa tarkoitettu yliopisto.
Toimituspassi myönnetään henkilölle, joka on suorittanut hyväksytysti toimituspassikokeen. Lain mukaan toimituspassin myöntävän toimijan tulee lisäksi tarjota toimituspassikokeita suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Akkad Group Oy etsii yhteistyökumppaneiksi ammatillisen koulutuksen järjestäjiä, vapaan sivistystyön oppilaitoksia, ammattikorkeakouluja ja yliopistoja, joiden kanssa voimme toteuttaa toimituspassiin liittyviä koulutuksia ja kokeita.
Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteinen yhteistyömalli, jossa Akkad vastaa koulutuksen markkinoinnista, asiakashankinnasta ja verkkopohjaisesta valmistavasta koulutuksesta sekä ilmoittautumisten ja asiakasviestinnän koordinoinnista.
Yhteistyöoppilaitos vastaa toimituspassikokeen järjestämisestä sekä toimituspassin myöntämisestä voimassa olevan lainsäädännön ja viranomaisohjeiden mukaisesti.
Oppilaitokselle yhteistyö tarjoaa vaivattoman tavan saada lisätuloja ilman, että sen tarvitsee rakentaa itse markkinointia, asiakashankintaa tai koko koulutusprosessia alusta lähtien.
Akkad huolehtii yhteistyössä suuresta osasta käytännön kokonaisuutta:
valtakunnallisen markkinoinnin ja asiakashankinnan
valmiin verkkopohjaisen oppimisympäristön
valmistavan toimituspassikoulutuksen
ilmoittautumisten ja asiakasviestinnän koordinoinnin
asiakaspalvelun
valmiin toimintamallin koulutusten ja kokeiden toteuttamiseen
mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita ilman oman markkinoinnin rakentamista.
Oppilaitokselle tämä tarkoittaa mahdollisuutta hyödyntää olemassa olevia resursseja ja saada uutta liiketoimintaa mahdollisimman vähäisellä hallinnollisella työllä.
Haluamme tehdä yhteistyöstä oppilaitokselle selkeän, sujuvan ja mahdollisimman vähän hallinnollista työtä edellyttävän kokonaisuuden.
Jos oppilaitoksenne täyttää toimituspassin myöntämiseen liittyvät edellytykset ja olette kiinnostuneita yhteistyöstä, olethan meihin yhteydessä. Keskustelemme mielellämme tarkemmin yhteistyömallista, tulonmuodostuksesta ja käytännön toteutuksesta.